Motoristipastori
Pirjo Kettu
Samaa mieltä – Eri mieltä
Minulle on lapsesta asti opetettu, että erilaiset ihmiset ja erilaiset mielipiteet ovat rikkaus. Iloitsen siitä, että lapsuudenkotiini olivat tervetulleita erilaiset ihmiset ja ettei toisia ihmisiä nähty uhkana eikä heistä näin ollen ollut tarvetta puhua pahaa. Mutta nyt 2020-luvulla joudun kysymään, kestämmekö me niin rikasta elämää, että toiset ovat erilaisia ja eri mieltä?
Usein keskustelen ihmisten kanssa heidän lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Silloin kysyn, saiko siellä lapsuuden kodissa olla erimieltä, omaa mieltä. Joidenkin kotona on saanut olla omaa mieltä, joidenkin kotona on pitänyt olla samaa mieltä kuin esimerkiksi isä. Joskus isä on voinut olla niin vahva auktoriteetti, ettei ole ollut mahdollista lainkaan keskustella, vaan koko perheen on ollut tehtävä yhden mielipiteen mukaan. Tällaisessa perheessä nuori usein muuttaa varhain pois, koska lapsuudenkodissa ei ole tilaa olla oma itsensä.
Jos omassa nuoruudessa ei ole ollut mahdollista saada vahvistusta omalle itselleen siten, että on ollut mahdollista olla omaa mieltä ja eri mieltä ilman, että siitä rakentuu vastakkainasettelu, niin aikuisuudessa joutuu harjoittelemaan rakentavaa eri mieltä olemista. Miten voin olla omaa mieltä, eri mieltä ilman, että joudun eri puolelle, ilman, että siitä rakentuu vastakkainasettelu? Onko kykyä kuunnella toista, eri mieltä olevaa vai tuntuuko eri mieltä oleva minusta uhkatekijältä? Annanko toiselle tilaa olla vai vaadinko, että minun mielipiteeni on oikea? Tarraudunko vahvasti oikeassa olemiseen? Onko oikeassa oleminen itselle tärkeämpää kuin yhteys toiseen ihmiseen?
”Me ortodoksit olemme heterogeeninen jengi, jossa on siedettävä erilaisia mielipiteitä, näyttelijä Ville Virtanen pohtii. – Ihminen hioo ihmistä niin kuin kivi kiveä. Samanmielisyys on sitkeä vitsaus, siitä paranee lukemalla ja matkustamalla.” Tämä Sana-lehdessä ollut haastattelu laittoi minut miettimään, samanmielisyyttä vitsauksena. Samanmielisyyden vitsaus voi näkyä ryhmässä niin, että kerrotaan, mikä on oikea tapa ajatella ja hyökätään sitä vastaan, joka on tuonut toisenlaisen ajatuksen esille. Halutaan ohittaa tai vähätellä eri lailla ajattelevaa. Ei koeta, että toisen tapa ajatella olisi rikkaus, joka voisi kehittää ja monipuolistaa ryhmää.
Jos ryhmässä ei aidosti kestetä erilaisuutta, ryhmä kaventuu samanmielisten enemmän tai vähemmän sisäänpäin lämpiäväksi ryhmäksi. Tällöin ryhmä köyhtyy, kun siinä ei ole tilaa olla omaa mieltä, eri mieltä.
On hienoa, että Ville Virtanen kokee oman hengellisen ryhmänsä olevan heterogeeninen jengi, jossa siedetään erilaisia mielipiteitä. Sellaiseen ryhmään minäkin halua kuulua, ryhmään, jossa kilpaillaan toinen toistensa kunnioittamisesta ja jossa nähdään erilaisuus rikkautena ja tavoitellaan sitä.
Jeesus opetti meitä: ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita.” (Luuk 6:36-37a). Jeesukselta saamme Rakkauden silmälasit, joiden läpi voimme katsoa toisiamme. Rakkauden silmälaseja käyttäessämme voimme paremmin ymmärtää muita ja olla armahtavaisia, niin itseämme kuin toisiamme kohtaan. Näin elämme käytännön kristillisyyttä todeksi.