Gospel Riders -matkaajat Balkanilla (jutun loppuosa)
Martti Jantunen
Olimme aikoneet saapua tiistaina Splitiin ja tavata Suomesta lentämällä tulleet CMA- ja Gospel Riders -motoristit. Matkaa Splitiin oli vain rapiat 400 kilometriä, joten pääsimme suunnittelemaan mielenkiintoisia reittejä. Ohitimme Zagrebin moottoritietä ja kaarsimme Senjin kaupungin kohdalla ulosmenotielle kohti Adrianmerta. Olimme ajelleet vaimoni Ullan kanssa kolme vuotta aikaisemmin Adrianmeren rannikolla, joten tiesin muunkin kuin kartan perusteella kohtaavamme upeita maisemia ja kiehtovia mutkateitä.
Kroatian rantatie, Kimmo,Tero, Martti
Tuulista maisemaa
Maisemaa Kroatiassa
Matkakumppaneillani Kimmolla ja Terolla oli kokemusta sporttisesta rata-ajosta. Tein heille jo matkan alussa selväksi, että tunnistan omat rajoitteeni ja ajan niiden mukaan. Ostin ensimmäisen moottoripyöräni melko kypsässä 45 vuoden iässä ja koen, että taitoni eivät ole niin hyvin selkäytimessä kuin nuoresta asti ajaneilla. Määritin rajani tämän mukaan. Sovitan vauhdin taitojeni mukaiseksi enkä ohita mutkateillä ilman mielestäni riittävää näkyvyyttä. Niinpä Kimmo ja Tero ajoivat vauhdin hurmaa tarjoavat mutkatieosuudet edellä omaan tahtiinsa ja minä tulin perässä. Sovimme, että kokoamme ryhmämme aina tieosuuksien päättyessä, elleivät he ole matkan varrella pysähtyneet kahvipaikkaan, jossa tapaamme. Pysähtelin itsekin Adrianmeren rantakallioita myötäilevällä, osin korkealla merenpinnan yläpuolella kulkevalla tiellä ja hain toinen toistaan upeampia kuvakulmia. Reitin puolivälissä olevassa ruokapaikassa pysähtyneet matkakumppanini olisivat varmaan ehtineet jo jälkiruokaan, elleivät olisi kärsivällisesti odottaneet minua, niin että saimme aloittaa aterian yhdessä.
Matkan varrella alkoi nousta myös tiistaiksi ennustettuja sadepilviä. Pienessä sateessa poikkesimme Rovanskajan kohdalla sisämaan pikkuteille, joita pitkin suunnistimme kohti päämääräämme. Vaiheikkaan ajopäivän jälkeen, parikymmentä kilometriä ennen Splitiä, saavuimme meren tuntumassa kulkevan tien 8 varrella sijaitsevalle paikkakunnalle nimeltä Kastel Kambelovac. Siellä meitä odotti CMA Croatian johtaja, Etelä-Afrikasta kotoisin oleva Ivan, taustajoukkoineen. Ivanin perheyritys järjestää Kroatian kiertomatkoja, moottoripyörävuokrausta ja adventure-safareja. Nettisivujen mukaan ohjelmassa on myös venematkoja Kroatiassa ja Balkanin alueella.
Viivähdys Splitin seutuvilla ja letkassa matkaan
Saavuimme Ivanin luokse illansuussa. Tero ehti juuri sopivasti hankkia Ivanin opastamana Suzukiinsa uudet jarrupalat alppiteillä kuluneiden tilalle. Me kolme majoitumme Splitin lentokentän lähistölle odottamaan iltakoneella saapuvia motoristiveljiämme. Reijo ja Roy GR-kerhosta, Eikka, Ville, Jarmo ja Jarkko CMA Finlandista sekä Bengt-Olov ja Jukka CMA Swedenistä tulivat kentältä Ivanin pikkubusseilla suoraan illan ohjelmaan kuuluneelle illalliselle. Puheensorina täytti meren rannassa sijaitsevan kroatialaisen ravintolan, kun vaihdoimme matkakuulumisia ja tutustuimme toisiimme.
Yöpymispaikka oli siisti ja edullinen, viisitoista euroa yö. Ainoa puute oli lämpimän veden viipyminen kauemmin kuin suihkussa malttoi olla. Keskiviikko-aamuna oli tarjolla aamiainen Ivanin pihalla. Ivan jakoi lentäen tulleelle ryhmälle vuokrapyörät. Tarvittavien papereiden täytön ja lähtörukouksen jälkeen kolmentoista pyörän letka oli lähtövalmis. Ivan lähti vetämään joukkoa, ja perämiehenä oli hänen kaverinsa, Saksasta oleva Udo. Ivanin vaimo Debbie ja heidän tyttärensä lähtivät huoltoautolla mukaan. Tavoitteena oli illaksi päästä Montenegron Budvaan, josta Ivan oli varannut yöpymispaikat.
Ryhmä lähdössä Kroatiasta
Kysymys ”mikä maa, mikä valuutta” nousi matkan aikana usein esille. Rajanylityksiä kahden maan passintarkastuspisteiden kautta oli tiheään tahtiin. Ensin Kroatiasta Bosnia-Herzegovinaan, sitten takaisin Kroatiaan ja sieltä Montenegroon. Dubrovinikin kohdalla joukkoomme liittyivät Viki ja Eevu CMA-kerhosta. He olivat tulleet Iron butt -ajona vuorokaudessa Travemündestä Splitin seutuville. Matkan aikana he olivat päättäneet tulla mukaan myös CMA Balkan -meetingiin. Myös lentäen Dubronikiin tullut Miikka tuli mukaan huoltoauton kyytiin.
, 
Viki ja Eevu tulivat Dubrovnikiin
Dubrovnik
Maisemavalokuvaus, ruokailupysähdykset ja lyhyt lauttamatka rytmittivät matkaa, jonka päätteeksi saavuimme Budvaan. Siellä meitä odotti montenegrolaisen hotellin ystävällinen yrittäjäperhe. Illalliseksi nautimme nuoremman isännän grillaamaa montenegrolaista ruokaa ja joukon ryhmäytyminen jatkui.
Kohti Tiranaa
Torstai-aamuna lähdimme Suomen ja Kroatian lippujen liehuessa kohti Albanian rajaan, jonne Matti Natri oli sanonut tulevansa meitä vastaan. Tie kierteli Montenegron alueella edelleen merenrantamaisemissa. Päivä oli helteinen ja ajokamppeissa tuli mieleen kotoinen sauna. Niinpä räpyttelin silmiäni, kun näin Montenegron taajamaosuudella tienvarsimainoksessa ison, saunan mainoskuvilla täydennetyn tekstin: ”Sauna Finlandia, Generalni zastupnik Harvia sauna.” En kirjoittanut tekstin sisältöä tarkasti ylös ja kuvakin jäi ottamatta, mutta kotona tarkistin että naapurikunnassani Muuramessa sijaitsevalla yrityksellä on todellakin myyntiedustus Barin kaupungissa.
Albanian rajalla meni enemmän aikaa kuin aikaisemmissa rajanylityspisteissä. Tauon aikana teimme puhelimitse päivityksiä Albanian suuntaan Matille. Pienen ajomatkan jälkeen tapasimmekin Matin ja kaksi albanialaista motoristia. Vaihdoimme pikaiset tervehdykset, ja Matti lähti johtamaan meitä kohti Tiranaa Albanian osin kapeita ja mutkaisia teitä. Lapset vilkuttelivat meille iloisesti taajamien kohdalla.
Albanian poliisilla tuntui olevan hyvin resursseja liikenteen valvontaan. Tiranaa lähestyttäessä tien laidassa oli keskimäärin viiden kilometrein välein 2–4 poliisin partioita tarkkailemassa liikennettä. Toinen oppaamme Udo kertoi, että Albaniassa sakkoja ei voi maksaa tien päällä poliisille, vaan motoristituristin passi otetaan poliisin haltuun, josta sen saa vasta poliisiasemalla sakon maksamisen jälkeen. Siitä saattaa aiheutua usean tunnin viive. Motoristien kypäräpakkoa ei Albaniassa ole; osa käyttää, osa ei. Liikennekulttuuri toi mieleen periaatteet ”se menee joka ehtii” ja ”sieltä mennään mistä mahdutaan.” Parin päivän Tiranassa ajon jälkeen aloin tajuta, että nämä periaatteet sisältävät myös paljon joustavuutta.
Tiranan lähellä pysähdyimme hetkeksi puusillalle, jonka kunnostustoimet olivat suomalaisittain katsoen hieman jälkeenjääneitä: sillassa oli miltei etupyörän kokoisia reikiä.
Silta kestää enduropyörän.
Majoituspaikkamme Tiranassa oli aivan kaupunkialueella sijaitseva kristillinen keskus, jossa toimi aikaisemmin Vietnamin suurlähetystö.
CMA Albanian juhlat ja ilta-ajelu Tiranassa
Yksi etappi oli saavutettu: me pidemmän taipaleen tehneet olimme ajaneet Suomesta pyörillä Tiranaan, eikä mitään haavereita ollut sattunut.
Torstai-illan ohjelmassa oli CMA Albanian 8-vuotisjuhla. Kun ajoimme parkkiin juhlapaikkana olleen kristillisen toimintakeskuksen eteen, ympärillemme alkoi kerääntyä paikallista väkeä. Juttelimme kukin oman kielitaitomme mukaan. Koulusaksaa vääntäen keskustelin erään kaverin kanssa, joka oli lopettanut moottoripyöräilyn nuorena tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Hän oli paennut aikanaan kommunismia Hampuriin, josta oli palannut myöhemmin kotimaahansa. Sain hyvän käytännön opetuksen siitä, että aktiivisen sanavaraston laajuus helpottaa paljon evankeliumin kertomista ulkomailla, mutta ei ole kaikkialla välttämätön. Vaikka hengellisiin asioihin liittyvä saksan sanavarastoni on suppea, pystyin kääntämään hänelle liivissä olevan merkin tekstin ”I like bikes but Jesus is my life” ja sanomaan muutaman sanan elämän tärkeimmästä asiasta. Eräs matkaryhmämme jäsen antoi hänelle illan aikana CMA Albanian painattaman albaniankielisen traktaatin, jossa on CMA:n ja GR:n suomalaisjäsenten henkilökohtaisia todistuksia. Toivottavasti se tekee tehtävänsä. Ainakin hän otti traktaatin innolla vastaan ja kyseli, olemmeko paikalla vielä seuraavana sunnuntaina.
CMA Albania oli kutsunut vuosijuhliinsa kaikki Tiranan MC-kerhot. Ennen juhlien alkua edessä oleva katu täyttyikin Harrikoiden ja ainakin yhden Indianin jylisevistä äänistä. Iloksemme kaikki kutsutut kerhot tulivat paikalle ja juhlapaikalla oli tupa täynnä. Väki kuunteli Tarun tulkkaamana Matin kertomusta evankeliumin ydinsanomasta ja omasta Vapahtajan kohtaamisestaan. Kun Matti päätti puheensa siihen, miten hänen elämänsä oli muuttunut uskoontulon jälkeen, aplodit taisivat alkaa takarivin MC-porukoista. Me gospelriderit olimme monien onnittelijoiden joukossa. Roy piti puheen, ja luovutimme pienen lahjan albanialaisen veljeskerhomme työn tukemiseksi. Ilta jatkui vielä ulkosalla pyörien luona eri maista tulevien ja erilaisia taustoja omaavien kristittyjen ja ”ei-vielä kristittyjen” motoristien kohtaamisella. Yhteinen kieli löytyy aina jollain tavalla yhteisen harrastuksen kautta.
Muiden vieraiden poistuttua Matti ehdotti vielä ilta-ajelua Tiranassa ja vierailua eräissä biker -baareissa. Meitä lähti viitisentoista pyörää kiertämään Tiranan keskustaa. Itse ajelin letkan puolivälin paikkeilla ja jossain vaiheessa letka katkesi edestäni auton väliintulon vuoksi. Hetken kuluttua havaitsin edessäni kielletyn ajosuunnan merkin. Kun tulimme isommalle kadulle, huomasin taustapeilissä lähestyvät siniset vilkkuvalojet, jotka osoittautuivat moottoripyöräpoliiseiksi. Muistin Udon puheet ja ehdin jo henkisesti valmistautua passien takavarikointiin. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun toisen poliisipyörän takaistuimella istunut poliisi näyttikin pysäytysmerkin sijasta peukkua FIN-kilvillä kulkeneelle prätkälleni. Ajoimme sitten pari kilometriä sinisten vilkkuvalojen vetäminä ja tavoitimme edellä menneet.
Kutsu Makedoniaan
Albaniassa vierailumme aikana Matti oli ottanut esille Apostolien tekojen luvun kuusitoista. Siinä Paavali näki yöllä näyn makedonialaisesta miehestä, joka esitti pyynnön ”Tule yli Makedoniaan ja auta meitä”. Perjantai-aamuna myös meidän ryhmämme suuntasi Makedoniaan. Suurimman osan ryhmästämme oli tarkoitus palata takaisin sunnuntaina CMA Balkan meetingin jälkeen. Itse arvoin vielä siinä vaiheessa reittiä Makedoniasta Suomeen; ajaisinko takaisin Albaniaan ja sieltä Kroatiaan vai suoraan Serbian ja Unkarin kautta kohti kotimaata.
Salt and Earth
Ennen Tiranasta lähtöä kävimme vielä tervehdyskäynnillä muutamassa moottoripyöräkorjaamossa, joihin Matti oli varautunut viemään CMA Albanian tervehdyksen yhdessä meidän muiden kerhojen edustajien kanssa. Matin ja Tarun sekä heidän tyttärensä Essin Albanian kodissa vierailtuamme olimme valmiita lähtemään kohti Makedoniaa. Sisämaan mutkateitä ja vuoristoseutuja ajeltuamme tulimme iltapäivällä raja-asemalle ja sieltä Ohridiin. Majoittautumisen jälkeen pääsimme osallistumaan CMA Balkan -meetingiin, johon oli saapunut CMA:n kerhoja ja jäseniä ainakin Unkarista, Bulgariasta, Kroatiasta, Albaniasta sekä meitä pitkämatkaisia aina Etelä-Afrikkaa ja Yhdysvaltoja myöten. Iltatilaisuuden opetuksesta vastasi Etelä-Afrikasta tullut Rene, joka on tuttu myös useille Gospel Riders -kerholaisille monista EMC tapahtumista. Hän oli mukana myös viime vuonna Lohjalla.
Yhden mission toteuttaminen
Lauantai-aamuna ajatukseni palasivat edellisen talven lähtösuunnitelmiin. Tammi-helmikuussa pohdin Matti Natrin esittämää kutsua tulla Balkanille alueen motoristitapahtumiin. Olisiko mitään järkeä ajaa 5–7 tuhatta kilometriä yhden tai kahden tapahtuman vuoksi? Jättää Ulla kotiin täksi ajaksi yksin, koska hänen lomansa ei järjestyisi samalle ajalle? Jättää firman usein kiireisen toukokuun työtehtävät muiden hoidettavaksi tai kieltäytyä niistä töistä?
Näissä mietteissä rukoilimme kotona eräänä iltana yhdessä, ja sen jälkeen avasin Raamattuni. Eteeni tullut Raamatun kohta oli 2. Korinttilaiskirjeen 8. luvun jakeet 1–5: ”Veljet, tahdomme teidän tietävän, millaisen armon Jumala on suonut Makedonian seurakunnille. Vaikka vaikeudet ovat raskaasti koetelleet niitä, uskovien ilo oli niin ylitsevuotava, että he äärimmäisessä köyhyydessäänkin osoittivat runsasta anteliaisuutta. Voin vakuuttaa, että he antoivat voimiensa mukaan, jopa yli voimiensa. Omasta aloitteestaan he pyytämällä pyysivät, että antaisimme heidän osallistua yhteiseen rakkaudentyöhön, pyhien avustamiseen. Eivätkä he tehneet vain sitä mitä olimme toivoneet, vaan ennen kaikkea antoivat Jumalan tahdon mukaisesti itsensä Herralle ja myös meille.” Kun luin nämä jakeet, ymmärsin, että kaikista avoimista kysymyksistä huolimatta voisin lähteä. Kun luin kohdan moneen kertaan, tunsin sisäistä kehotusta viedä näiden jakeiden pohjalta pohjoisesta Suomesta kiitoslahja nykyiseen Makedonian seurakuntaan, jonka yhtenä edustajana on CMA Makedonia.
Kun tutkin jakeita talven aikana, mieleeni tuli ajatus, että Jumalan valtakunnan työ on monivaiheista. Vajaat kaksituhatta vuotta sitten keräyksen järjestäneet Makedonian kristityt olivat keränneet rahaa ja lahjoittaneet vähästään. Se oli vaikuttanut siihen, että evankeliumi alkoi levitä Jerusalemista Paavalin ja muiden sen ajan kristittyjen kautta. Vuosisatojen aikana ilosanoma on vihdoin saavuttanut myös Suomen monien anteliaiden tekojen ja Sanan julistuksen siivittämänä. Minäkin olen tullut siitä osalliseksi. Kun nyt olen lähdössä Makedoniaan, haluan viedä mukanani Suomen kristittyjen kiitokset siitä, että Makedonian seurakunta oli ollut niin uskollinen. Kun vaimoni Ulla tuki lähtöäni, valmistauduin matkaan.
Näissä mietteissä olin Makedonian CMA Balkan Meetinginissä lauantai-aamuna. Olin myös pyytänyt GR-kerhoveljeä Ristoa tekemään samanlaisen ketjuristin, joita hän hyvät kädentaidot omaavana on tehnyt aikaisemmin. Olin pyytänyt häntä kiinnittämään sen ratasjalustaan kerhokaupasta hankkimani, vyönsolkena myytävän GR-logon. Tämä lahjaksi tarkoitettu risti sekä pieneltä suomalaisten kristittyjen motoristien ryhmältä kerätty lahja mukanani istuin lauantai-aamun tilaisuudessa. Ennen tilaisuuden alkua olin esittänyt muille kerhomme jäsenille että voisimme luovuttaa nämä lahjat jossain vaiheessa CMA Makedonian edustajille kiitoksena Paavalin aikaisten makedonialaisten kristittyjen uskollisuudesta. Teimme niin, kun ohjelmassa oli paikalla olevien kerhojen esittelypuheenvuorot. Lahjaa luovuttaessamme kerroin samat ajatukset, jotka olivat tulleet mieleeni talvella ja luin samat korinttilaiskirjeen kohdat. Koimme yhteistä iloa siitä, että saimme muistaa tilaisuuden järjestäjiä tällä tavalla. Myös lahjan vastaanottaneen CMA Makedonian kerholaiset kokivat lahjan rohkaisuna.
Yksin vai yhdessä kotimatkalle?
CMA Balkan meeting oli hieno tapahtuma. CMA Makedonian yhdeksän jäsentä olivat nähneet paljon vaivaa järjestelyssä. Lauantai-iltana oli upea biker-henkinen iltajuhla läheisessä ravintolassa. Siihen oli kutsuttu myös muita Makedoniassa toimivia kerhoja. Heitä tulikin monista kerhoista. Osa juhlan motoristivieraista saapui myös sunnuntain Biker Church -jumalanpalvelukseen, joka päättyi pyörien ja kuljettajien siunaamiseen pihalla.
Työkiireet vaativat alkuperäiseen kolmen hengen ajoporukkaamme kuulunutta Teroa palaamaan Suomeen meitä muita nopeammin. Hän lähti Ohridista sunnuntaiaamuna tarkoituksenaan ajaa samalla Iron Butt ja olla sen myötä jo parissa vuorokaudessa Tallinnassa Helsingin laivalla. Itseänikin alkoivat koti ja vaimo vetää puoleensa. Avoimena ollut paluusuunnitelma alkoi kallistua mahdollisimman nopean ja suoraviivaisen kotimatkan suuntaan.
Toinen alkuperäiseen ryhmäämme kuuluva, Kimmo, oli saanut Makedonialaisen motoristiveljemme kautta järjestettyä pyörälleen määräaikaishuollon maanantaille 180 kilometrin päässä olevasta Skopjesta. Kun kuulin tästä, totesin sen merkitsevän päivän viivettä omien paluusuunnitelmieni kannalta. Olin suunnitellut, että ehtisin sunnuntai-illaksi Belgradin ohi pitkälle Serbian puolelle ja maanantaina Tsekkiin, josta olisi enää lyhyt matka laivalle. Olin pohtinut, että lähden ajamaan yksin sillä aikataululla, jotta pääsen kotiin päivää aikaisemmin. Kuitenkin — kun viikonloppuna oli puhuttu yhteydestäkin — tulin lopulta siihen tulokseen, että pysähdyn Kimmon kanssa Skopjessa sunnuntaina. Jatkaisin maanantaina matkaa sitten, kun hänen pyöränsä on huollettu.
Sunnuntaina minä, Kimmo ja Viki Eevun kanssa sekä kolme makedonialaista pyöräkuntaa lähdimme Biker Churchin jälkeen Ohridista kohti Skopjea. Olin jo oppinut tuntemaan Balkanin motoristien ajotapoja sekä alueen tiestöä, joten ilmoitin ryhmää vetävälle Slobolle, että jään viimeiseksi. Minun vuokseni ei tarvitse hidastella, tavataan viimeistään Skopjessa. Ja niinhän siinä kävi. Kun edelläni ajanut pyörä oli ohittanut jyrkkää kurvia lähestyvän rekan taidokkaasti aivan kurvin lähellä, minä köröttelin varovasti rekan perässä seuraavat kaksikymmentä toisiaan seuraavaa jyrkkää kurvia, kunnes löysin mielestäni riittävästi suoraa turvalliseen ohitukseen.
Sain porukan kiinni kaupunkien puolivälissä sijaitsevassa kahvilassa. Kahvittelun jälkeen toivottelimme omaan suuntaansa lähteville Vikille ja Eevulle varjelusta matkalle. Tämän jälkeen matka jatkui samalla taktiikalla. Ajoin letkan viimeisenä ja taas muutaman ohitettavan rekan jälkeen yksin. Kun tulin moottoritielle, oletin tavoittavani muun joukon. Lyhyin välimatkoin eteen tulleiden tietullien kohdalla aina ajattelin, että viimeistään seuraavalla tapaan heidät. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Kun nostin koko ajan nopeutta moottoritiellä, tunsin nopeuden kasvaessa etupyörässä jotain omituista. Eturenkaan paineet olivat laskeneet jo aamulla, ja paineen lisäyksen jälkeenkin ajon aikana toimiva näyttö osoitti pientä laskua. Päätin hiljentää vauhtia.
Nöyrtyminen koitui siunaukseksi
Ensimmäisessä Skopjen liittymässä ei ollut havaintoa letkasta, ja silloin tajusin tehneeni virheen. Olisi pitänyt kysyä navigaattoria varten osoite, mihin ajan Skopjessa, jos en saa muita kiinni. Ohitin useita liittymiä ja ajoin viimein ulos pohjoispuolen liittymästä ja pysähdyin jonkin matkan päässä. Laitoin Kimmolle tekstiviestin ja sain vastauksen melko pian: Lähetä osoite missä olet.
Odotellessani tutkin tarkemmin etupyörää ja havaitsin, että molemmilla puolilla vannetta oli iso lommo. Siitä siis johtui ilmanpaineen vähentyminen. Silloin muistin, että olin ajanut edellisenä päivänä Kreikan puolella syvään monttuun, ja se oli ilmeisesti rikkonut vannetta. Hölmöyttäni en ollut tarkastanut pyörää riittävän tarkasti tärähdyksen jälkeen, koska mitään erikoista ei tuntunut tapahtuneen. Ilmanpaineen vähentyminenkään ei ollut saanut hälytyskelloja soimaan!
Kun Kimmo ja kaksi makedonialaista motoristia tulivat, näytin heille etuvannetta. Slobon kommentti oli lyhyt ja kuvaava: ”Brother, you have a problem.” Mieleen nousi välittömästi edellisen kevään espanjanmatkan kokemus siitä, kuinka odotimme Ullan kanssa Malagassa 3–4 päivää pyörän bensapumppua. Alkoi tuntua siltä, että toive nopeasta kotiinpääsystä pitää haudata.
Ongelmaani ryhdyttiin ratkaisemaan yhdessä heti kun olimme ajaneet kahville paikalliseen ravintolaan. Minulle alkoi myös hahmottua, mitä tarkoittaa Taivaan Isän johdatuksessa oleminen. Ajoletkaa vetänyt CMA Makedonian jäsen Slobo on Balkanin alueella tunnettu kilpa-ajaja Road Racing- ja Supermoto –luokissa. Hänellä on useita Balkanin mestaruuksia. Slobo selvitti heti alussa, että hän korjailee moottoripyöriä, ja hänen kaverillaan on verstas, jossa on laitteet vanteen oikaisuun. Kännykästään hän näytti kuvia samanlaisten vannevääntymien oikaisuista.
Tässä vaiheessa alkoi syntyä luottamus siihen, että matka taitaa jatkua huomenna kuten pitääkin. Sovimme että jätän pyöräni jo sunnuntai-iltana Slobon talliin, koska ilmanpaineet voivat olla aamulla vähissä. Hän vie maanantaina aamupäivällä etuvanteen oikaisuun. Slobon opastamana löysimme edullisen ja siistin hotellin. Illalla tutustuimme upeaan Skopjeen ja söimme maittavan parin ruokalajin illallisen Slobon kaupungin parhaaksi mainostamassa ruokapaikassa. Hinta oli alle kymmenen euroa per henkilö.
Maanantaina Slobo tuli hakemaan meidät autollaan tallilleen. Siellä odotti etuvanne oikaistuna, vain kiinnitystä vailla. Hymyni oli leveä, kun suoritin koeajon, ja kaikki toimi. Pari tuntia meni vielä paikallisessa Honda-huollossa, jossa Kimmon pyörä sai merkkiliikkeen leiman huoltovihkoonsa. Iltapäivällä pääsimme jatkaman matkaa kohti Serbian rajaa.
Palaan vielä väliotsikkoon: Kun vanteen korjaus alkoi järjestyä Slobon kautta, tajusin asioiden yhteyden. Jos olisin pitänyt itsekkäästi kiinni omasta suunnitelmastani lähteä Ohridista yksin mahdollisimman nopeasti kohti kotia, olisin pian ollut yksin keskellä tuntematonta Makedoniaa, Serbiaa tai jotain muuta valtiota rikkoutuneen etuvanteen ja ilmaa fuskaavan renkaan kanssa. Kun luovuin omasta suunnitelmastani ja päätin pysyä porukassa, sain sen avun, mitä tuossa tilanteessa tarvitsin. Näin Jumalan varjeluksena ja johdatuksena, että jäin porukan mukaan, ja sen, että Kimmo oli tilannut Skopjesta huollon. Ilman näitä asioita ei matkani olisi jatkunut niin nopeasti korjatulla vanteella. Raamatun lupaus ”Minä johdatan niitä, jotka kulkevat rukoillen” toteutui tällä tavalla.
Turvallisesti kotona
Tulimme Travemündeen keskiviikkoillaksi Serbian, Unkarin, Slovakian, Tsekin ja Saksan kautta ajaen. Kun ajoin kotipihaan perjantaina, kolmas kesäkuuta, pyöräni matkamittariin oli kertynyt 6279 kilometriä. Olin ajanut 18 eri maassa. Kotona tv-uutisia katsoessani huomasin myös sen, että vaihtoehtoinen reitti Ohridista Kroatiaan olisi vienyt todennäköisimmillä reittivalinnoilla Italian kautta Saksan eteläosiin. Uutisten mukaan siellä oli samalla viikolla rankkasateita ja suuria tulvia. Lopulta kaikki järjestyi siis parhain päin. Pääsimme Saksan rankkasateista melko vähällä, vain muutama sata kilometriä piti ajaa sadeasut päällä.
Joku ehkä puistelee päätään lukiessaan sitä kohtaa, jossa en havainnut heti vanteen vääntymistä. Ehkä näin kuitenkin korostuu se, että rukous ja Jumalan varjelus ovat tosi tärkeässä asemassa minun kaltaiseni motoristin matkoilla. Niiden avulla olen nyt turvallisesti kotona seuraavia matkoja suunnittelemassa.